Finncon, tuo suurin ja kaunein spefi-kirjallisuuden kotimainen tapahtuma, järjestettiin Jyväskylässä 5.-7.7.2019. Tänä vuonna ohjelmassa oli myös Finnconin historian ensimmäinen indiepaneeli.
En suinkaan ole Finncon-vierailijaveteraani vaikka olenkin vaaninut yleisössä monena vuonna sanaakaan kenellekään sanomatta ja jo toista kertaa päädyin yleisön takarivin sijaan esiintyjäpöydän taakse. Meininki on tuttua ja väittäisin nähneeni joitakin kasvoja useamminkin samoissa tapahtumissa. Moi siis, vaikka emme tunnekaan!
Koska Jyväskylä on lähellä niin sydäntäni kuin tämän hetkistä asuinpaikkakuntaani, tarkoituksena oli repäistä ja viihtyä tunnelmassa koko viikonloppu. Toisin kuitenkin kävi, koska elämä.
Ohjelmasta oli tavanomaiseen tapaan runsauden pula, ja päällekkäisyyksiltä ei olisi voinut mitenkään välttyä; oman ohjelmanumeromme lisäksi ehdin lähinnä katsastaa myyntipöydät ja kiiruhtaa seuraavaan saliin. Kiire oli senkin jälkeen, sillä pöytävaraus odotti ravintolassa. Tyypilliseen tapaani olin siihen mennessä kehittänyt jo mojovan päänsäryn. Tällä kertaa epäilen sen johtuneen ihan vain jännityksestä, en niinkään auringosta, joka onneksi pysytteli enimmäkseen pilvien takana, mutta en menisi vannomaan, etteikö Liikuntarkennuksen käytävillä happikin olisi tuntunut loppuvan ohjelmien väliin jäävän tungoksen aikana. Saleissa ilma kiersi mukavan viileänä, mutta Finnconissa tunnelma tuntuu olevan muutoin aina käsinkosketeltavaa.
Päänsärkyä aiheutti tosin jo muun elämän yhteen sovittaminen Jyväskylän reissun kanssa, joten aikataulujen tukkeutumisen välttämiseksi vierailu tälläkin kertaa jäi vain yhden päivän pituiseksi. Harmi, sillä mielenkiintoista ohjelmaa olisi ollut tarjolla muinakin päivinä. Kenties ensi kesänä Tampereella tilanne voisi olla taas toisin. Mutta se jää nähtäväksi.
Vaikka oma kalenterini oli sunnuntain osalta varattu jo kauan sitten keväällä, pahinta päällekkäisyyttä pelkäsin muiden ohjelmanumeroiden suhteen. Ajattelin, josko pitäisi soittaa sukulaisia yleisöksi, jotta meidän ei tarvitsisi kolmisin keskustella. Onneksi ohjelmien kohdeyleisöt osuivat sopivasti lomittain ja meitäkin oli kuulemassa monta ihanaa ihmistä, reilusti enemmän kuin osasin odottaa. Jännitys söi edellisenä yönä unet, mutta leppoisa tunnelma paneelissa auttoi tekemään keskustelusta luontevan tuntuista ja aika nopeasti häivytti huolen ja esiintymisjännityksen. Rupettelua olisi voinut jatkaa vaikka kuinka pitkään!
Harvoin olen näin miellyttävässä keskustelussa saanut olla mukana, ja mikä hämmentävintä, tunsimme toisemme entuudestaan vain sosiaalisen median kautta. Suuret kiitokset niin kanssakeskustelijoilleni Raita Jauhiaiselle ja Janne Kellarille kuin yleisölle, läsnäolonne ja kannustuksenne oli todella tärkeää ja lämmitti sydäntä!*
Kun indiekirjailijapaneelia keväällä ideoitiin, tiesin jo tuolloin, että 45 minuuttia ei tulisi riittämään aivan kaikkeen. Valitettavasti aikataulutus on tiukka eikä liikkumavaraa juuri ole. Väittäisin meidän tästä huolimatta pysyneen Raitan ja Jannen kanssa asiassa ja tiivistäneemme mahdollisimman tehokkaasti etukäteen pohtimiamme teemoja. Toivon mukaan saimme välitettyä ajatuksia indiekirjailijuudesta ja omakustantamisen näkökulmista ja ehkäpä kannustamaan omakustantamista harkitsevaa lähtemään tälle polulle.
Mitä konkreettista keskustelusta sitten irtosi keskustelijalle? Hämmentävää, kuinka paljon kolmessa vartissa aivot saavat uusia kierroksia.
Kaikki kirjoittajat jakavat mielellään kokemuksia toistensa kanssa, onhan se keino tuulettaa ajatuksia, saada vastakaikua ideoille ja tukea tekemiseen. Lyhytkin keskustelu kollegoiden kanssa sen todistaa, ja omalta osaltani en voinut kuin nyökytellä Raitan ja Jannen kokemuksille ja ajatuksille, niin tutuilta ne tuntuivat. Mutta mikä tärkeintä, keskustelu muistutti, ettemme omakustanteisuudesta huolimatta ole yksin. Olemme (spefi-)indiekirjailijoiden joukko, ja tuosta joukosta löytyisi toinen toisillemme paljon hyödyntämättömiä voimavaroja ja tukea.
Suomessa omakustannekirjallisuus on vielä lapsenkengissä, ja vaikka Raita suoranaisena pioneerinä on raivannut tietä meidän muiden edellä (mistä pääsin kiittämään häntä!), haasteita on vielä paljon. Miten voisimme olla enemmän yhdessä ja vähemmän erakoituneina omaan yksinäisyyteemme?
Sain tähän kysymykseen pohdintapontta sekä paneelissa että sen ulkopuolella. Yhtenä ratkaisuna voisi olla indietoimijoiden kollektiivi, indietoimintaan keskittyvää ohjelmaa vaikkapa Finnconin yhteydessä ja mahdollinen indiepöytä, jota sivuttiin paneelin yleisökysymysten perusteella. Yksittäiselle tekijälle, jolla takana ei ole varsinaista liiketoimintaa edes toiminimen suojissa, conien myyntipöydät ovat taloudellisesti täysin kannattamattomia ja kollegoiden kokemusten perusteella taidekujakaan ei liene se paras mahdollinen ratkaisu kirjamyyntiä ajatellen. Mutta entäpä jos kustannukset jaettaisiin useamman osallistujan kesken? Käytännön järjestelyt ovat asia erikseen, mutta jo ajatuksena tällaiselle toiminnalle olisi varmasti kysyntää ja aihetta jatkojalostukselle varmasti on.
Kaikki toiminta kuitenkin vaatii aina liikkeelle panevan voiman ja aktiivisen taustavaikuttajan ja moton pitäisi olla kuin Dumas’n muskettisotureilta konsanaan:
Un pour tous, tous pour un!
Raita kovasti vihjaili tästä minulle haastetta tartuttavaksi ja myönnän, että tehtävä olisi mielenkiintoinen. En kuitenkaan uskalla tältä istumalta lupautua kollektiivin kokoajaksi tai ensi vuoden Tampereen Finnconin ohjelman ideoijaksi. Koska elämä.
Vaikka Kaaren kertomus, elämäni pisin matka on tullut päätökseen ja lähtenyt käsistäni, kirjoittaminen ja julkaisu ovat kuitenkin vain harrastuksia. Minulla odottaa loman jälkeen paluu leipätyöhön, ja vapaa-ajasta kilpailevat kirjoittamisen kanssa niin lepo, kuntoilu kuin opiskelu. Lähden helposti haalimaan lisää vastuuta ja täytän vapaa-aikaani kaikenlaisilla projekteilla, mutta välillä olisi hyvä höllentääkin, ettei yhden tekemisen loputtua tulisi niin tyhjä olo kuin millainen minulla viime päivinä on ollut:
Mitäpä mieltä olette, muskettisoturit?
Finncon on kesätapahtuma vailla vertaa. Olen hirvittävän kiitollinen siitä, että spefi-piireissä arvostetaan ja kannustetaan myös meitä indietekijöitä ja annetaan mahdollisuus osallistua ohjelman tekemiseen, vaikka virallista statusta ”kirjailijana” ei olisikaan tai sattuisi muutoin tulemaan kuvioihin täysin ulkopuolisena. Toivottavasti jatkossa indietekeminen näkyisi enemmänkin. Ei se ole kuin tekemisestä kiinni.
*Pyydettiinpä minulta paneelin päätteeksi puumerkkiä omaan kirjaan. Hetken olin, että mitä, minäkö? Tuohonko? Mihin se pitää laittaa? Enhän minä nyt kehtaa. Ihan käsittämättömän hieno ja hämmentävä tunne! Mutta kuten totesin, hämmennys oli pelkästään positiivista — hämmennystä ja kiitollisuutta, että kirjaani on luettu 🙂
Inna Airola 
Vuoden 2018 Finncon-pöytävastaavana voin vastata, ettei yhteispöydän varaamiseen ole (tai olisi ollut meillä) mitään ongelmaa. Sen kun joku varaa ja ilmoittaa, että pöydällä myyvät nämä henkilöt/kustantamot. Varmaan pitää ilmoittaa yksi henkilö, jolle laitetaan lasku, ja pöydän pitäjät saavat keskenään sumplia sen jakamisen. Meillä pöytä maksoi 120€ ja taidekuja 30€, joten jo neljällä myyjällä päästään taidekujan hintaan, mutta muiden kirjapöytien joukkoon, eli alueelle, josta yleisö odottaakin löytävän kirjoja. Tietenkin pinta-alaa omille kirjoille on vähän vähemmän.
TykkääTykkää
Hyvältähän tuo kuulostaa, sitten kun vielä jaksaisi siirtyä tuumasta toimeen 🙂
TykkääTykkää
Kirjailjan ajalle päivätyö, lepo ja muu oma elämä ovat aina kovia kilpailijoita. Älä siis liikoja mieti tuota heittoani ”kollektiivista”. Voin harkita ottavani siitä pallon itsekin. Minulla on myös muunlaisia ajatuksia indie-yhteistyötä koskien, joten katsotaan lähtevätkö ne ajatukset konkretisoitumaan. Ensin pitäisi vain löytää indie-kirjailijat ja he ovat varsin hyviä piileskelemään!
TykkääTykkää
Palloa voi heitellä ja koppeja ottaa oman jaksamisen / kykenemisen puitteissa 🙂
TykkääTykkää