julkaiseminen, kirjoittaminen, minä, pohdintaa

Keskimmäisessä kerroksessa

Pimeässä käytävässä ei kuule kuin omien korvien hujun. Jostain löytyy kämyinen kynttilänpätkä, jonka antama valo on vaisu ja väräjävä eikä salli kajoa kovin kauas. Pahus, huitaisen polveni johonkin kumolleen kaatuneeseen pöytään ja suu on täynnä hämähäkinseittejä. Tammikuu on tavannut olla lempikuukauteni ihan jo kelien, pakkasen ja pimeän vuoksi. Tänä vuonna tammikuu on kuitenkin ollut tällaiselle… Jatka lukemista Keskimmäisessä kerroksessa

indiekirjailija, julkaiseminen, kirjoittaminen, omakustanne, pohdintaa, sähkökirja

Vuosi indiekirjailijana

Näin päivän pysähtyessä pimeimmilleen keskitalven kunniaksi on hyvä hetki pysähtyä itsekin ja katsoa taakse ensimmäistä vuottani indiekirjailijana. Asetin vuodelle 2018 vain yhden tavoitteen: saattaa Ikuisuusprojektini ensimmäisen osan maailmalle. Vähänpä arvasin, kuinka paljon enemmän yksi vuosi toisi tullessaan. Taaksepäin katsoessa taival tuntuu uskomattomalta, vaikka välillä olen saanut rämpiä rämeissä polvia myöten ja potenut tunteita laidasta laitaan. … Jatka lukemista Vuosi indiekirjailijana

Kaaren kertomus, kirjoittaminen, lukeminen

Kielestä

Tässä kirjoitussarjassa läpikäyn Finncon-paneelissa käsittelemättä jääneitä kysymyksiä. Romaanin kieli, sen merkitys kirjoitusprosessissa ja tarinankerronnassa. Onko tarina vaikuttanut valittuun tyyliin vai onko tyyli tullut ensin ja tarina muotoutunut sen ympärille? Miten oikea tyyli löytyi? Tässä on aihe, josta kirjoittamista olen miettinyt monta kuukautta, ja teksti on lojunut valmiina luonnosten joukossa melkein yhtä kauan. Aihe nimittäin tulee sen… Jatka lukemista Kielestä

indiekirjailija, kirjoittaminen, lukeminen, pohdintaa

Kirjoittamisesta

Tässä kirjoitussarjassa läpikäyn Finncon-paneelissa käsittelemättä jääneitä kysymyksiä. Mitä kautta olet tullut kirjoittamisen pariin? Minusta piti alun perin tulla historiallisten romaanien rustaaja; lukumieltymykseni veivät minua luonnollisesti kirjoittajanakin siihen suuntaan. Varsin varhaisessa vaiheessa aloin siirtyä oman fantasiaromaanin ja sen maailman luomiseen, koska historiallinen konteksti sitoo liikaa ja vaatii pysymään ruodussa. En ole ruotusotilas vaan seikkailija, joten elän vahvasti… Jatka lukemista Kirjoittamisesta

kirjoittaminen, lukeminen, minä, pohdintaa

Miksi en pidä kartoista

Kiersin Finnconiin turhan monen mutkan kautta, koska alueen kartta ei hahmottunut päässäni halutulla tavalla. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun kartan lukeminen tuottaa allekirjoittaneelle päänvaivaa, joten yleensä välttelen niitä viimeiseen asti myös lukemissani ja kirjoittamissani kirjoissa. Mutta miten fantasiaa voi edes käsitellä ilman karttoja? Artikkelikuva @ Pixabay (ei liity tapaukseen millään muotoa) Fantasiakirja sisältää usein kartan tai… Jatka lukemista Miksi en pidä kartoista