julkaiseminen, Kaaren kertomus, omakustanne

Tarina jatkuu

Syyskuun ensimmäinen päivä sain nytkäytettyä Kaaren kertomusta eteenpäin julkistamalla kansikuvan tarinan keskimmäiselle osalle. Niin kutsuttu takakansiteksti ei tuolloin mukaan vielä tullut, ja hyvä niin. Olen muutellut sitä kuluneen kahden kuukauden aikana editoinnin ja taiton lomassa tuon tuosta, ja viimeisenkin versio on varsin tuore.

On kuitenkin tullut aika päästää siitä irti hyvissä ajoin ennen itse kirjaa. Taittovedos on parhaillaan oikoluvussa, joten matkan seuraava etappi lipuu yhä lähemmäs. Tarkoitus on saada kirja julkaistua vuoden 2018 puolella. Onneksi kaksi kuukautta on pitkä aika. Onhan?

Joulu, tänä vuonna en toivo sinua saapuvaksi yhtä äkkiä kuin ennen.

Ajatuksenani oli julkaista takakansiteksti sopivasti 1. marraskuuta, mutta kuluvalle viikolle osuvat opintoni ovat hieman sotkeneet suunnitelmia, eikä viime viikonlopun kirjamessupyrähdyskään elämää suoranaisesti helpottanut, vaikka messumatka muuten olikin mukava.

Mutta kuinka kirjoittaa takakansiteksti kirjalle, joka ei sinällään ole jatko-osa, vaan kolmessa osassa julkaistavan kokonaisuuden keskimmäinen (köh) osa? Tätä olen tuskaillut pyöritellessäni vaihtoehtoja takakannen suhteen. Saisin takuulla tuumittua sitäkin lopun elämääni, ja vaikka tuumimisessa sinänsä ei ole mitään vikaa, liika on aina liikaa, tekstinikin sen tietää.

Kaaren kertomus on kirjoitettu valmiiksi kokonaisuudeksi jo 2015 ja kaikki sen jälkeen tapahtunut on ollut pelkkää hidasta hiomista kustannustoimittajan avulla. Kun omakustantaminen tuli ajankohtaiseksi, oli tehtävä radikaaleja ratkaisuja: ensin tarinan alkupään irrottaminen erilliseksi osaksi, sitten jälkimmäisen pilkkominen kahtia julkaisu- ja kustannusteknisistä syistä. Myös hinta on pyrittävä pitämään järkevänä; sivumäärä, paperilaatu, kirjan koko ja taitto, kaikki vaikuttavat lopputulokseen.

Jos en olisi  pakottanut itseäni julkaisemaan ensimmäistä osaa, hioisin kokonaisuutta yhä, en osaisi edelleenkään päästää irti ja koettaisin saavuuttaa jotain sellaista, mikä ei ole minua itseäni. Tunnen kuitenkin itseni ja perfektionistiset taipumukseni. Tämä on osa niiden kanssa elämistä: julkaiseminen kolmessa osassa, jotta samalla voin sekä hioa että päästä pikkuhiljaa eteenpäin.

Periaatteessa takakansiteksti voisi olla sama kuin ensimmäisessä osassa, koska siinä alkanut tarina on kesken ja peruselementit ovat edelleen samat. Ajattelin, ettei takakansitekstiä tulisi ollenkaan jotain yksittäistä lainausta lukuun ottamatta. Kansi kuitenkin näyttäisi karulta ilman sitä ja rikkoisi osien visuaalisen yhtenäisyyden. Pakko oli siis pyöritellä jotain sopivaa, kertomatta liikaa, antamatta liikaa, luulottelematta liikaa. Hienovaraisuuden ja ympäripyöreyden välillä taiteileminen on taitolaji, ja koska toivon onnistuneeni edes jotenkuten tyydyttävästi ensiksi mainitun suuntaisesti jo tarinan aloittaneita lukijoita ajatellen, varoitan etukäteen: jos et ole lukenut ensimmäistä osaa, ei kannata lukea keskimmäisen osan takakansitekstiä. Siksi en räväytä sitä tähän artikkeliin kaikkien silmille vaan turvallisen klikkauksen taakse.

Koska olen taipuvainen ajattelemaan, että jospa nyt vielä jotain saisi paremmaksi, jos oikein istuisi ja katsoisi vielä kaksi kuukautta, on parempi potkaista itseään takapuolelle ja todeta, että antaa mennä.

Lue siis, omalla vastuulla, miten Kaaren kertomus jatkuu sen keskimmäisessä osassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s