indiekirjailija, inspiraatio, Kaaren kertomus, pohdintaa

Talonpoikaisfantasiaa

Tässä kirjoitussarjassa läpikäyn Finncon-paneelissa käsittelemättä jääneitä kysymyksiä.

Romaanien lähtökohdat: aikakaudet, maailmat. Miksi ja miten päädyin sijoittamaan tarinani ajallisesti juuri näin? Syntyikö tarina tiettyyn aikakauteen vai valittiinko aikakausi tarinan mukaan?


Kaaren kertomuksen pohjoinen maisema ei ole maalautunut tyhjiössä, vaan se on syntynyt vuosikausien kiinnostuksesta juuri Suomen, Pohjolan ja Venäjän historiaan. Yksi osanen on peräisin rautakaudelta, toinen keskiajalta, kolmas niinkin kaukaa ”tulevaisuudesta” kuin Suuren Pohjan sodan ajalta. Mitään yhtenäisyyttä tässä ei ole muuta kuin se, että maailma elää maataloudesta eikä teollisuutta ja teknologiaa ole.

1700-luvulle vedänkin viimeiset vertailukohdat, koska uusi aika ei ole koskaan kiehtonut minua erityisesti sotien vuoksi. Sodat ovat ihmiskunnan historiassa olleet aina ajankohtia, jolloin kehitys on ottanut aimo harppauksia eteenpäin, mutta uudella ajalla mentiin jo melkoista vauhtia. Jos oma maailmani olisi sotainen, se olisi mahdollisesti jo täynnä ruutitynnyreitä ja musketteja ja vertailukohta olisi takuulla enemmän Pultavan taistelussa kuin hämäläisten kahnauksissa karjalaisten kanssa. Mutta koska porukan ei fiktiivisessä maailmassani ole tarvinnut keksiä kovin monia tapoja teurastaa toisiaan, ei sotakoneitakaan ole tuotettu ja väki elää edelleen varsin yksinkertaisessa maatalousyhteiskunnassa.

Itseäni harmittaa se, että korkea fantasia tunnutaan monesti jaettavan nimenomaan keskiaika-fantasiaan ja muuhun fantasiaan (näin kärjistäen). Keskiaika on varsin pitkä aikakausi ja riippuvainen kulttuurista ja maantieteellisestä tarkastelukohdasta. Pohjolassa keskiaika venyy melko myöhäiselle ajanjaksolle, kun taas varhaiskeskiajaksi useimmiten kuvattuun aikaan täällä perämetsissä meininki oli varsin… perämetsäläistä. Suomikin oli maataloudesta riippuvainen aina toiseen maailmansotaan, jonka jälkimainingeissa (sattuneista syistä) alkutuotannosta elänyt yhteiskunta muuttui ja mullistui. Emme kuitenkaan kuvittele 1900-luvun alkupuoliskon pikkupitäjää keskiaikaisena. Kuitenkin sillä on enemmän yhteistä juuri keskiaikaisen maalaisyhteisön kuin nykypäivän verrokkinsa kanssa, varsinkin kuvaston suhteen: hevonen, kärryt, talikko; leivinuuni ja takka; pannu, puukko ja talonpoika.

Kritiikki muka-keskiaikaista fantasiaa kohtaan on usein kohdistunut sen virheelliseen, romantisoituun kuvastoon — juuri keskiajasta. Mistä keskiajasta, kysyn minä: todesta vai kuvitellusta? Kenelläkään ei tunnu olevan ongelmaa, että (keskiaikaisessa) fantasiamaailmassa on taikuutta ja lohikäärmeitä, mutta auta armias jos seppä on nainen tai ehkäisy on arkipäivää, koska [nasaali nillitysääni]ei keskiajalla ollu oikeesti sellasta[/nasaali nillitysääni päättyy]. Ai prinsessalla on renesanssikuteet, vaikka äijät juoksee pellolla gladiukset ojossa, ritarilla on selkään sidottu huotra ja tulinuolet lentää fysiikan laeista välittämättä. Anakronismia!

A furore Normannorum libera nos, Domine!

Näin historiasta kiinnostuneena mutta alan koulutuksen varasijalta välttäneenä minulle keskiaika tarkoittaa nimensä mukaisesti ajanjaksoa suurin piirtein Länsi-Rooman romahtamisen ja uskonpuhdistusten välillä. Se ei sinällään tarkoita mitään, se ei merkitse yhtenäistä, koko Vanhan Maailman läpi kulkenutta kulttuuria, jota voisi tuosta noin vain laittaa attribuutiksi. Keskiajan maailmaa on kuitenkin helppo pitää vertailukohtana, sillä se on tietyllä tapaa (tässä yhteydessä) länsimainen tabula rasa, jonka pohjalle rakentaa elementtejä ja kulttuuria kohti jotain toista (niin ikään länsimaista) aikakautta.

Uskonkin, että maallikoiden (kuten minun) puheessa keskiaikaisuus fantasian yhteydessä viittaa enemmänkin esiteolliseen ja/tai esimoderniin maailmaan. Mikä tahansa maailma voi tuntua keskiaikaiselta, jos joukossa ei ole höyrykonetta ja yhteiskunta pyörii maatalouden ehdoilla. Maailma on muuttunut enemmän viimeisen sadan vuoden kuin koko nykyihmisen olemassaolon aikana yhteensä, joten periaatteessa kaikki kuurakettia lukuunottamatta voisi olla yhtä lailla ”keskiaikaista”. Ihmisen elinaika on lyhyt maailmankaikkeuden mittakaavassa ja muisti sitäkin lyhyempi; puhunhan itsekin ”muinaisesta kaheksakytluvusta” aivan kuin muka muistaisin sieltä jotain joulupukkia kummempaa.*

Oman maailmani aikajana on vuosien varrella täyttynyt kaikenlaisesta kivasta ja yksityiskohtaisesta nippelitiedosta, ja Kaaren kertomuskin alun perin sijoittui ns. rauta-ajalle, mistä muistona ovat tapahtuma-ajan vuosiluvut. Olin käsikirjoituksen varhaisessa työvaiheessa intohimoisen kiinnostunut viikingeistä (ja toki olen edelleen), mutta ennen pitkää ne jäivät tarinan taustaa rikastuttamaan eivätkä olleet enää etualalla tappelemassa.

Olen kuitenkin ollut yhtä lailla eri vaiheissa ylettömän kiinnostunut kovin monesta muustakin asiasta, jotka kaikki eivät edes liity millään tavalla Pohjolaan. Jokainen yksityiskohta on tuonut jotain uutta maailmaan ja sen historiaan siitä huolimatta, ettei niitä ole sivuille kirjoitettu eikä missään mainittu. Hiljalleen, kärsivällisen taustatyön ja kulttuurien rakentamisen myötä tarinan tapahtuma-aika tarkentui ja aikajana hilautui eteenpäin pseudo-rautakaudelta. Siitä jäljelle jääneet vuosiluvut eivät ole suinkaan maailmani ainoat, ne vain sopivat tähän tiettyyn kulttuuriin ja kontekstiin; muilla on omat ajanlaskunsa, joita en kaikkia vielä edes tunne.

Vaikka kirjoitan historiallista fantasiaa, se ei tarkoita vaihtoehtohistoriaa tai historiaa fantastisilla mausteilla, vaan reilusti toissijaista maailmaa, joka rakentuu oikeasta historiasta esikuvansa enemmän tai vähemmän saaneista palasista. Tarinani ei siis sijoitu erinäisistä tunnelmoinneista ja esikuvista huolimatta rautakaudelle, koska yhteiskunta on liukunut lähemmäs järjestäytyneempää keskushallintoa ja feodaalisuutta, mutta ei se ole keskiaikaakaan, koska [nasaali nillitysääni]ei keskiajalla ollu oikeesti monia niitä juttuja joita siellä tekstissä vilisee[/nasaali nillitysääni päättyy]. Ja väliäkös sillä.

Harkitsin itse asiassa pitkään laittavani perunan Pohjolani luontaiseksi lajikkeeksi pelkkää piruuttani. Ei fantasiamaailman tarvitse kulkea samoja ratoja oikean maailman kanssa; se noudattaa omia lakejaan ja sisäisiä sääntöjään, ja niiden johdonmukainen käyttö ja käsittely tekee maailmasta uskottavan. Joten jos viikinkini vetäisivät perunoita samaan tapaan kuin Kippari-Kalle pinaattia ja jahtaisivat ihmissyöjäkalkkunoita konekiväärein, siinä ei pitäisi olla mitään ongelmaa.**

Anakronismista on mielestäni ylipäänsä kohtuutonta puhua fantasian yhteydessä, olivat fantasiaelementit kuinka hienovaraisia tai eeppisiä tahansa, koska kyseessä on aina fiktiivinen teos fiktiivisessä, jopa romantisoidussa maailmassa. Perusteltua kritiikki on vain, jos anakronismi johtuu maailman sisälle syntyneestä (ja kirjoitetusta) ristiriidasta — jollainen siis esti minua viljelemästä perunoita pseudo-keskiaikaisessa viikinkimaailmassani.***

Tämä on siis maalaisromantiikka fantasiamaailmassa, jonkinlaista muka-talonpoikaisfantasiaa.

 


*Kasari oli kyllä elämäni parasta aikaa, koska lapsuus

**Siitä vaan, saa käyttää! Jonkun osaavissa käsissä tuosta voisi tulla oikein viihdyttävä kauhusplatter 😆

***Perfektionismi


Aikaisemmat Finncon-sarjan artikkelit löytyvät tästä ja tästä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s