indiekirjailija, kirjoittaminen, minä, pohdintaa, WIP

Vappupäivänä

Kevät ei ole vuodenaikani. Töissä hommat kasaantuvat, takarajat nostavat verenpainetta. Lisäksi suoritan töiden ohessa hiljalleen opintoja, joista viimeisin tenttikin osuu toukokuulle. Kaikki tuntuu kertyvän aina keväälle, ja kaiken kukkuraksi kärsin vieläpä kevätväsymyksestä ja migreenistä, jota lisääntyvä valo ei ainakaan auta. Sunnuntai hurahtikin kipulääkkeitä popsien. Lukeminenkin on painottunut tenttikirjallisuuteen. Mielenkiintoista, mutta kuivaa. Aika ei tunnu millään riittävän kaikelle, kun nukkuakin pitäisi — allekirjoittaneen unitarpeella vieläpä melkoisesti.

Vaikka pyrin kirjoittamaan päivittäin vähintään minimisanarajan verran muiden hommien ohessa, kulunut pariviikkoinen on vienyt voimia siinä määrin, että kone ei kotona ole juurikaan ollut päällä. WIPin käsikirjoitushan on periaatteessa valmis, mutta olen päättänyt vieväni sen tavoitesanamäärään vaikka väkisin, muuten se jää vaivaamaan mieltäni liiaksi. Tänään vappuna saatoin hetkeksi hengähtää ja naputella jonkin verran. Deadline tälle on toukokuun lopussa. Siihen nähden, kuinka helposti ensimmäisen version kymmenet tuhannet sanat Scriveneriin vain syntyivät, nämä viimeiset, naurettavan vähäiset viimeistelyt alkavat tuntua suorastaan työltä.

Työstä puheen ollen…

Vappuna on juhlistettu perinteisesti suomalaista työtä, ja se onkin hyvä hetki pysähtyä pohtimaan omaa suhtautumistaan työhön ja sen tekemiseen. Itse olen nukkunut univelkoja ja siivonnut huushollia sen verran, mitä jaksoin. Vapulla ei ole ollut minulle kovin paljon merkitystä. En ole ollut koskaan vappumarssilla enkä opiskelijana osallistunut vappurientoihin sen enempää kuin muihinkaan opiskelijapippaloihin (osallistumisprosentti 0). Menin yliopistoon valmistuakseni sieltä mahdollisimman nopeasti ja päästäkseni töihin.

Miksi kiirehdin töihin, vaikka edessä on neljänkymmenen vuoden putki?

Työstä maksetaan muodollinen korvaus ajasta, joka käytetään työnantajan hyväksi. Raha ei suinkaan tee onnelliseksi, vaikka kyllä se elämän huomattavasti helpommaksi tekee. Ei sitä ovista ja ikkunoista humanistin koulutuksella tule, mutta sopivasti ihan kelvon elämisen mahdollistamiseksi. Tykkään tehdä töitä; pidän suorittamisesta ja selkeistä päiväjärjestyksistä, järjellisestä tekemisestä ja hivenen verran haasteistakin. Pitkään pyörin pätkätöiden viidakossa, mihin verrattaessa vakipaikka on rauhoittanut elämääni monella tavalla. Sekin on luonut kirjoittamiselle puitteet, kun ei ole tarvinnut murehtia seuraavan työsuhteen saamista, siitä selviämistä, ajatella elämää vain puoli vuotta kerrallaan.

Työ ei ole tärkeää vain sen itsensä vuoksi vaan mahdollistaa minulle vapaa-ajan, indiekustantamisen myötä olen huomannut sen entistä selkeämmin ja konkreettisemmin. Olen myös alkanut pitää kiinni vapaa-ajastani enkä anna työpäivien venyä minusta johtuvista syistä. Kirjoittaminen ei tuo leipää pöytään mutta se  pakottaa minut unohtamaan työt, uppoutumaan täysillä johonkin aivan muuhun maailmaan. Kirjoittaminen on vaativa harrastus mutta se antaa enemmän kuin ottamansa verran takaisin — varsinkin, jos uskaltaa viedä harrastustaan himpun verran pidemmälle.

Nyt kuitenkin takaisin nukkumaan ja aamulla töihin, jotta illalla voin palata käsikirjoituksen pariin ja saada sen aivan pian valmiiksi.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s