ahdistus, BoD, Ikuisuusprojekti, indiekirjailija, omakustanne, pohdintaa

Ikuisuusprojekti. Nyt.

Olen tässä kuluneen viikon aikana todennut, että kirjoittaminen on kuin kaskeaminen: ensin pakerrat selkä mutkalla ja pää hajalla, sitten tuikkaat koko homman tuleen ja toivot, että kyllä tämä tästä nousee. Kyllä tää tästä, kyllä tää tästä. Joo, ka ennenki on aina tehty. Raadannaksi sitä voi kutsua, kun kirjoittaminen on vain yksi osa tätä kaikkea, mitä pitää (ja saa) tehdä itse.

Raatajat rahanalaiset.JPG
Lähde: Wikimedia Commons

Koevedoksen saapuminen tiistaina oli jännä kokemus, vaikka en nyt suoraisesti ollut haljeta jännityksestä. Otin asian järjellä enkä tunteella, sillä kyseessähän oli nimensä mukaisesti koevedos: kokeilu, yritys, katsanto, jotain mitä on tarkoituskin parantaa. Ei tätä kukaan muu näe.

Tämä ensimmäinen laitos tulee olemaan kovakantinen pyöristetyllä selällä ja mattapinnalla ilman pölykansia. Se on tarkoitettu ensisijaisesti itselleni ja lähipiirilleni, ja vaikka uskon joidenkin potentiaalisten lukijoiden tarttuvan nimenomaan mieluummin kovakantiseen, tarkoituksena on koostaa myös pienemmän koko- ja hintaluokan pehmeäkantinen laitos. Massamyyntipokkaria tuskin tulee, ellemme päädy johonkin rinnakkaistodellisuuteen, jossa tämä alkaa myydä kuin Fifty Shades. (Aion siis edelleen jatkaa lottoamista lauantaisin.)

Kokemukseni Books on Demandista rajoittuvat toistaiseksi BoD Fun -painatuspakettiin, mutta perustoiminnot ovat samat myös julkaisupaketeissa. Kun sisältö ja kansi ovat valmiit pdf:t, ne ladataan palvelimelle, minkä jälkeen lopputulostaan voi ihailla sen kokoisena ja näköisenä kuin se painoon viedään. Indiekirjailija Anna Kaija on selostanut varsin kattavasti omat kokemuksensa BoD-alustalla, mutta tässä hieman omia heijastuksiani.

Jouduin ensinnäkin taistelemaan taiton kanssa, sillä käyttämäni ohjelmisto ei tahtonut upottaa valitsemiani fontteja pdf-tiedostoon. Lopputuloksena olivat siis nimiösivuille ilmestyneet tyyliin sopimattomat ja puistatuksia aiheuttavat fontit ja sivunumeroiden muuttuminen #-merkkisiksi. Jonkin aikaa taisteltuani sain sivunumerot takaisin henkiin ja siirtymään tiedostomuunnoksen mukana, mutta fonttien kanssa jouduin antamaan periksi. Palasin yksinkertaisempaan versioon, ja ainakin painovalmiissa tuotteessa lopputulos näyttää oikein nätiltä, vaikken varta vasten tätä projektia varten hankkimiani kirjasimia päässytkään käyttämään.

Toisekseen tappelin kannen kanssa, joskaan en ihan koko ajan. Kannen tekeminen oli hauskaa ja opettavaista, ja löysin sisältäni piilevän graafisen suunnittelijan, mutta onnistuin ymmärtämään BoD:n varsin selkeästä kansilaskurista silti asioita väärin ja tein aivan liian ison työn alun perin. Kun siirsin pdf:n palvelimelle, syöttämäni kokoluokka tietysti söi tiedoston keskeltä halki ja leikkasi niin olennaiset koristeet kuin kirjan nimenkin. Kansitiedostoa kutistellessa (yksityiskohtia sai siirrellä suhteessa ja asetella uusiksi) vierähtikin useampi tunti, ja kun lopulta sain palvelimelle oikean kokoisen ja oikeista paikoista leikkautuvan kansikuvan, tiedoston nimikin oli jo tilannetta varsin osuvasti kuvaava Epätoivo.

Pari päivää myöhemmin sähköpostiin kilahti projektin olevan hyväksytty painoon, ja tällöin myös tein tilauksen. Tässä kohtaa onkin ainoa kritiikin aihe: painovalmiin tuotteen saaminen kesti todella kauan. Kokonaisuudessa hommaan humpsahti enemmän kuin kymmenen päivää, joista pitkän aikaa vain odottelin, josko työ olisi siirtynyt painatukseen. lopun aikaa seurasin nettikoodilla pakettia seilaamassa DHL:n kuljetuksessa Saksasta Suomeen ja lopulta kotikonnun postikonttoriin.

Ensimmäinen ajatus oli, että onpas ohut paketti, ja ohut kirjakin sieltä paljastui. Ei se yllätys ollut, mutta pisti miettimään varsinkin fonttikoon ollessa pientä. Ei siis auttanut kuin tarttua taittotiedostoon ja ryhtyä laittamaan fontteja uusiksi. Samalla kauneushoitoa saivat anfangit ja lukujen otsikot, myös rivivälistys sai osansa. Lopputuloksena sivujen määrä nousi jonkin verran. On kuitenkin helpompi tehdä muutoksia, kun näkee konkreettisesti, miten tekstin tietokoneen ruudulta näyttäytyy painetussa muodossa. Kirja kuitenkin muutoin oli täysin tekemäni näköinen, ja olen laatuun ihan tyytyväinen — liimajälki tosin yhdessä kohtaa hieman livahtanut sivujen puolelle.

Toista olikin sitten kannen kanssa. Vähän ennen projektin painoon lähtemistä olin lukenut Anna Kaijan mietteitä hänen viimeisimmästä kansiprojektistaan ja erityisesti mainintoja haasteista, joita aikaisemmissa töissä oli kohdattu. Anna kirjoitti tuossa yllä linkatussa blogiartikkelissa, ”[…]ettei tekstiä kannata sijoittaa liian ylös, koska se vain näyttää hassulta.” (Korostus omani.)

Voi todellakin!

Siitä huolimatta, että lähdin painattamaan koevedosta kokeneemman opit korvissa, olen vihreä kuin äijä ulkoavaruudesta. Kirjan otsikko tuli aivan liian ylös ja näyttää aivan liian hassulta. Toki osa ongelmasta selittyy sähläyksellä, jota kansitiedoston kutistusprosessi aiheutti, mutta olenpahan nyt oppinut kantapään kautta. Jos ei tästä tosiaan muuta jää käteen, niin ainakin entistä pidempi CV.

Uusi kansi on jo valmiina, Rijksmuseumin public domain -kokoelmasta napattu kuva aseteltu paremmin, värimaailmaa vaalennettu asteella hieman enemmän painoon sopivaksi. Kuulostaa valmiilta, eikö? Ei muuta kuin menoksi. No, no, joko?

Katsokaas, kun törmäsin Twitterissä keskusteluun, jossa sivuttiin takakansitekstejä. Keskustelussa kysyttiin muun muassa, kuka tekstejä lähtökohtaisesti kustantamoissa kirjoittaa:

Auts.

Vaihtoehdothan minulla takakansitekstin kirjoittajan suhteen ovat vähissä, koska tähänkin asti olen toiminut omin neuvoin kustannustoimitusta lukuun ottamatta. Myönnän, en pidä itsekään suurimmasta osasta takakansitekstejä niiden juonta liikaa paljastavien (ja siten lukukokemusta häiritsevien) elementtien vuoksi, mutta samaan aikaan pitäisi kuitenkin houkutella lukijaa: mikä tämä nyt on; mitä tässä tapahtuu; miksi lukea juuri tämä? Luulin löytäneeni jonkinlaisen keskitien ratkaisun, mutta nyt olen alkanut taas epäröidä. Onko tämä liian pliisu? Onko tämä liian paljastava? Eihän tämä kerro yhtikäs mitään!

Ei auta kuin katsoa vielä kerran.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s