indiekirjailija, minä, omakustanne, pohdintaa

Minä, indiekirjailija

Olen viime päivinä hetkittäin ajatellut oikeutusta kirjailijan titteliin ja sitä, kuka on oikea kirjailija.

Kuka ensinnäkin saa kutsua itseään kirjailijaksi?

Perinteisesti kirjailijuus on ollut yhtä kuin kustannetuksi tuleminen. Se, että väsää valmiin tuotoksen, lähettää sen kustantamoihin ja *tadaa* kaksi päivää myöhemmin saa odottamansa soiton. Tuutsä meille kirjailijaksi?

Kustantamot (ainakin isoimmat) ovat kaupallisia toimijoita, joiden on tarkoitus tehdä voittoa, eivät ne mitään hyväntekeväisyyslaitoksia ole. Mikäli teoksella ei nähdä olevan kaupallista potentiaalia, pelissä ei paljoa paina tekstin taso tai kirjoittajan kyky. Tietyt trendit pyörivät pinnalla aika ajoin, jolloin markkinoille tuodaan paljon saman tyyppisiä tuotoksia, ja jos onni on matkassa, saattaa juuri sopivasti osua oikeaan rakoon juuri oikeanlaisella tarinalla. Parempi vain, jos kirjoittaja on jo valmiiksi julkisuuden henkilö, jolloin markkinointia on helpompi hallita. Aihe saisi mieluiten olla jokin ajankohtainen ja rankka, tyyli taiteellinen ja toivottavasti mahdollisimman tulkinnanvarainen. Tuntemattomuudesta marginaaligenrellä ja pienellä kielialueella ei kustantamojen ovia näinä päivinä avata.

Itse olen tuskaillut lukijana kauan sitä, kuinka vähän alun perin suomeksi julkaistaan minua kiinnostavia tarinoita. Jos jotain vähänkin eeppistä kotimaista kirjakauppojen hyllyille saapuu, katson velvollisuudekseni käydä ostamassa sen lukujonoani pidentämään. Kaikkea en ehdi saman tien lukea, ja nytkin hyllyssä odottaa melkein vuoden takaisia hankintoja.

Toisen määrityksen mukaan kirjailija kirjoittaa ammatikseen, elättää itsensä näppäimistöä nyppimällä ja suoltamalla sivuja pihalle saadakseen syödä.

En ole koskaan haaveillut kirjailijan ammatista — siis siitä, että saisin olla vapaa kirjailija. Toki haaveilen siitä, että saisin vain olla kotona ja kirjoittaa samalla tavalla kuin haaveilen kirjahyllyillä täytetystä, hivenen hämyisestä työhuoneesta. Toisin sanoen haaveilen vapaa-ajasta.

Kirjoittaminen on minulle henkireikä ja vastapainoa arjen velvoitteille, enkä uskoisi voivani nauttia siitä samalla tavalla, jos leipäni olisi siitä kiinni. Olen luova ihminen, ja minun pitää saada luoda omalla tavallani, omalla tahdillani ja omalla tyylilläni. Olen myös ihminen joka tarvitsee vaihtelua; luulisin tylsistyväni pelkkiin kirjailijan hommiin alta aikayksikön. Silloin se olisi työtä, pakonomaista väärällä tavalla. Miten voi pitää laadusta kiinni, jos joka vuosi täytyy tehdä uusi romaani? Itse en siihen pystyisi ja nostan hattua kaikille, jotka pystyvät.

Ei minusta siis kirjailijaa tule kummankaan määrityksen mukaan.

Minusta tulee indiekirjailija.

Tässä kohtaa saa saivarrella. Eikös indiekirjailijuus ole vain trendikkäämpi sanonta omakustannekirjailijalle? Haluanko tällä vain peitellä osaamattomuuttani ja sitä, etten oikeasti kelvannut teksteineni oikeiden kirjailijoiden kerhoon?

Ihan ylpeästi voin sanoa olevani omakustannekirjailija. Maksan kaiken omalla työllä ansaitulla rahalla ja teen lopun itse. Mutta indiekirjailijuus on kaikkea muutakin kuin vain kustannusten kattamista omalta pankkitililtä. Se on itsenäisyyttä ja riippumattomuutta, mahdollisuutta olla tekemättä kustantajan käskemiä muutoksia menekin varmistamiseksi ja antaa oman jälkensä näkyä. Musiikissa ja elokuvissa on jo kauan ollut arvostettua indietoimintaa, miksei sitten kirjallisuudessakin? Pelejäkin tunnutaan julkaisevan parempina, jos taustalla ei niskaan höngi miljardibisnes tuotto-odotuksineen ja kohderyhmätutkimuksineen.

Minä olen oma kohderyhmäni, oma lukijani ja oma kustantajani. Olen siis indiekirjailija.

 

3 vastausta artikkeliin “Minä, indiekirjailija”

  1. Kuulostaa niin tutulta! Tuntuu, että omakustannekirjailijana joutuu väistämättä pohtimaan sitä, miksi itseään kutsuu. Minä olen kutsunut itseäni kirjoittajaksi, koska se on neutraali ja kuvaa ehkä myös jollain tavalla kirjoittamisen kokonaisvaltaisuutta elämäntapana. Mutta nyt kun luin tämän, indiekirjailija alkoi kuulostaa houkuttelevalta, juuri tuon vapauden ja itsenäisyyden suhteen. Koska sehän on omakustantamisessa niin ihanaa… tietyllä tapaa on aivan uskomattoman vapaa! Varsinkin, kun elättää itsensä muulla työllä eikä ole painetta saada elantoaan Suomen kokoisilla markkinoilla. (Verenpaine nousee, kun alkaa ajatellakin, että tästä pitäisi saada toimeentulonsa.. huhhuh…)

    Tykkää

    1. Vapaus on tässä todellakin olennaisinta, ja omassa päässäni tämän pohtiminen on ainakin avannut lukkoja myös julkaisemisen suhteen: että saan julkaista valmiita tekstejä ja tarinoita, vaikka kustantamoa ei olisikaan. Vapauttavaa, jopa terapeuttista.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s